5.3.2026
Liikuntapaikkojen ylläpito on monessa kunnassa murroksessa. Energia kallistuu, vanha tekniikka poistuu markkinoilta ja samalla pitäisi varmistaa, että liikuntapaikat palvelevat kuntalaisia mahdollisimman hyvin. Tämä vaatii uusia tapoja ymmärtää käyttöä, ohjata olosuhteita ja hallita koko liikuntapaikka-aluetta.
Liikuntapaikat ovat yksi kunnan tärkeimmistä arjen palveluista. Kun liikkuminen on helppoa ja lähellä, ihmiset käyttävät paikkoja. Se näkyy suoraan kuntalaisten hyvinvoinnissa – ja pitkällä aikavälillä myös terveydenhuollon kustannuksissa.
Samaan aikaan liikuntapaikkojen ylläpito muuttuu nopeasti. Energia maksaa enemmän, korjausvelka kasvaa ja osa nykyisestä tekniikasta poistuu markkinoilta. Esimerkiksi suurpainenatriumlamppuja koskevat elohopeapoikkeukset päättyvät EU:n RoHS-direktiivin mukaisesti 24.2.2027. Sen jälkeen näitä tuotteita ei enää saa saattaa EU-markkinoille.
Mutta pelkkä tekniikan päivittäminen ei ratkaise liikuntapaikkojen arkea. Kolme asiaa nousee kunnissa esiin yhä useammin.
Tiedolla johtaminen
Liikuntapaikkojen merkitys kansanterveydelle tunnistetaan hyvin, mutta käyttöä ei aina mitata. Kuinka paljon kuntoradalla oikeasti liikkuu ihmisiä? Milloin kenttä on täynnä ja milloin tyhjä? Kun käyttöä pystytään seuraamaan, voidaan palveluja kehittää ja resursseja kohdentaa paremmin – sinne missä niistä on eniten hyötyä.
Tarpeenmukainen valaistus
Liikuntapaikoilla valo on usein päällä samalla tavalla koko illan, vaikka käyttö vaihtelee paljon. Älykkäällä ohjauksella valaistus voidaan sovittaa siihen, milloin ja missä sitä oikeasti tarvitaan. Tämä parantaa käyttökokemusta, vähentää häiriövaloa ja tuo samalla merkittäviä energiasäästöjä.
Liikenteen ohjaaminen
Liikuntapaikan toimivuus ei riipu vain kentästä tai radasta, vaan koko alueesta sen ympärillä: pysäköinnistä, kulkureiteistä ja turvallisuudesta. Kun liikennettä ja pysäköintiä voidaan hallita paremmin, liikuntapaikka toimii sujuvammin sekä käyttäjille että ylläpidolle. Samalla pysäköinti voi olla myös mahdollisuus: monet liikuntapaikat sijaitsevat keskeisellä paikalla ja pihat ovat osan vuorokaudesta tyhjillään, vaikka niitä voisi helposti hyödyntää esimerkiksi ilta- ja yöaikaisena asukaspysäköintinä ja saada näin alueesta lisätuloa.
Liikuntapaikat eivät siis ole vain kenttiä, ratoja tai valaisimia. Ne ovat palvelu, joka toimii parhaiten silloin, kun käyttöä ymmärretään, olosuhteita voidaan ohjata ja koko aluetta tarkastellaan kokonaisuutena.
Onko asia teillä ajankohtainen?
Asiantuntijamme auttavat mielellään löytämään teidän kuntaanne parhaiten palvelevan ratkaisun.
