Viisaita päätöksiä Liedosta

Asiakkaamme Liedon kunnanvaltuustossa tehtiin syyskuussa 2020 vihreän ryhmän valtuustoaloitteen pohjalta historiallisen päätös tulevaisuuden kannalta: vuodesta 2020 lähtien Liedossa edellytetään, että uudet asennettavat katuvalaisimet tulee olla varustettu zhaga-liittimellä, joka mahdollistaa etähallittavan valaisinkohtaisen ohjaimen asentamisen ilman erillisiä kytkentöjä. Yösammutukset tullaan myös asteittain korvaamaan ilta- ja yöhimmennyksellä valaisinkohtaisten ohjainten avulla.

Tämä on viisas päätös useastakin syystä, joita lautakunnan päätöksessä on myös eritelty. Miksi tällainen päätös kannattaa tehdä muissakin kunnissa?

1. Taloudellinen tilanne on haastava. Monessa kunnassa mietitään mistä säästöjä saadaan. Yksi keino on yösammutukset ja himmennykset uusilla alueilla ja asetuksilla. Etäohjattavien valaisimien säätöjä voidaan muuttaa muutamalla hiiren klikkauksella, mutta valaisimen liitäntälaitteelle ohjelmoidut himmennys-profiilit pitää ohjelmoida uudelleen yksitellen paikan päällä nostokori-autosta käsin, sillä ylimääräiset sammutukset sekoittavat ne useiden päivien ajaksi.

2. Maailma muuttuu. Harva meistä osaa ennustaa millaiseksi kaupunkiympäristöt muuttuvat vuosien vieriessä ja miten valaistuksen tarve niissä tulee muuttumaan. Kristallipalloa ei tarvita kun valaisimia voi säätää tarpeen mukaan tai kun valaistus säätyy dynaamisesti huomioiden ympäristön ja sääolosuhteiden muutokset.

Jokaisen päättävässä elimessä istuvan kannattaa ottaa selvää miten omassa kunnassa asiat hoidetaan. Puolet Suomen kunnista on jo asiakkaitamme ja vähintäänkin valmius on olemassa. Monet ovat suunnitelmissaan jo pidemmälläkin. Nyt pitää tehdä järkeviä päätöksiä tulevaisuuden kannalta ja nähdä pidemmälle.

en_USEnglish
Scroll to Top