Rovaniemen seurakunta

Rovaniemen srk
Rovaniemen seurakunta on ollut C2 SmartLightin asiakas vuodesta 2019 lähtien. Silloin uudistettiin IV hautausmaan valaistus älyvalaistukseksi. Investointi hankittiin avaimet käteen-palveluna. Ratkaisu maksaa itsensä takaisin sekä pienentyneenä sähkölaskuna että pienempinä ylläpitokuluina.

Rovaniemen seurakunnan hautaustoimen päällikkö Miia Ylipullin toimenkuvaan kuuluu olla monessa mukana esimiestehtävistä aina konehankintoihin asti. Kun tuli tarve saneerata IV hautausmaan valaistus, C2 SmartLight kartoitti kokonaistarpeen paikan päällä ja tarjosi älyvalaistuksen palveluna.

“Avaimet käteen-palvelu on hyvä ja helppo hankinta. Hautausmaiden valaistus on pääosin vanhaa ja energiasyöppöä ja sitä on paljon. Me mietimme ratkaisua perinteisesti siltä kannalta, kun on tehty tähänkin asti, eli että uusitaan kovalla rahalla kerralla ja investointi tulee meille poistokuluina. Valoa palveluna toi itsellekin uutta ajattelua hankintaan. Sopimuksen kautta maksu ei tule meille könttänä vaan pienemmissä osissa, jotka saadaan katettua säästöillä” Ylipulli kertoo.

Ylipulli jatkaa: “Rovaniemen seurakunnassa huomioidaan ekologisuus ja ympäristötekijät. Ihmiset tarvitsevat valoa, kun ne kulkevat tuolla ja nykyisin on niin pitkään pimeää syksyllä. Pienentynyt sähkölasku näyttää sen että investointi maksaa itsensä pitemmällä ajalla takaisin.”

“C2 SmartLightin palvelu ja reagointiaika on ollut hyvä. On ollut kiva huomata, että huolehditaan eikä jätetä oman onnen nojaan.” Ylipulli summaa. Helppoon ratkaisuun on oltu Rovaniemen seurakunnassa niin tyytyväisiä että älyvalaistusta tullaan hankkimaan palveluna jatkossa myös muille hautausmaille.

fiSuomi
Vieritä ylös